JM does not take responsibility for the translation
Lauttasaari

Lauttasaari

Helsinki

      Lauttasaari

      Onnellisten saareksi kutsuttu Lauttasaari on tunnettu merellisistä rannoistaan, erityislaatuisesta ilmapiiristään ja . Moni Lauttasaareen muuttanut on todennut, ettei halua enää lähteä, vaan kotia vaihdetaan mielummin saaren sisällä. Asukkaita saarella on lähes 23 000.

      Lauttasaaren lukuisissa puistoissa ja rannoilla nautitaan merestä ja luonnosta. Kaikkialle on helppo kävellä, eikä tarvitse kulkea pitkään, niin tulee meren rantaan.

      Loistavat palvelut ovat kerääntyneet Lauttasaaren keskukseen uuden kauppakeskus Lauttiksen ja metroaseman yhteyteen, sekä Vattuniemeen. Liikenneyhteydet ovat monipuoliset: bussit kuljettavat niin keskustaan kuin Espooseenkin päin, puhumattakaan Länsimetrosta. Lauttasaaren pohjoisosan läpi kulkevalta Länsiväylältä kaikki liikenteen pääväylät ovat hetkessä saavutettavissa. 

      Kohteita alueella

      Vertaa kohteita